Ami Hauhio, suomalaisen sarjakuvan legenda

Aimo ”Ami” Hauhio syntyi Viipurissa 1912, ja kuoli Helsingissä 1955, vain 43-vuotiaana. Hauhio oli tuottelias kuvittaja, mainospiirtäjä ja sarjakuvantekijä. Sotien jälkeen hän kävi päivätöissä mainostoimistoissa ja lehtien taittajana, mutta teki iltaisin kotona omia töitään. Pelkkä sarjakuvatuotanto on yllättävänkin laaja, kansikuvista ja muista töistä puhumattakaan. Sarjakuvissakin kiireen jälki usein näkyy, mutta käyttögraafikolla ei ole varaa jäädä odottelemaan inspiraatiota. Omimmillaan Hauhio oli pitkissä, jatkuvajuonisissa seikkailusarjoissa, mutta huumoriakaan hänen sarjakuvistaan ei puutu. Parhaimmillaan Hauhion sarjakuvat ovat omaperäinen yhdistelmä amerikkalaistyylistä vauhdikkuutta vahvoin kotimaisin maustein.

Hauhio signeerasi työnsä useimmiten tyylitellyllä Ami-nimimerkillä, josta ne on yleensä helppo tunnistaa. Signeeraamattomia töitä on myös varmasti runsaasti, erityisesti mainostöissä, mutta myös kirjojen kansissa yms. Myös koko nimellä signeerattuja töitä on jonkin verran.

Sarjakuvantekijät ry myönsi minulle apurahan keväällä 2013 Ami Hauhion töitä esittelevän näyttelyn kokoamiseen. Tämä blogi on osa tuota hanketta.

Vuonna 2009 kokosin näyttelyn toisen legendaarisen sarjakuvataiteilijan tuotannosta. Kuvitti: Poika Vesanto -näyttely sai tukea Suomen Kulttuurirahastolta ja toteutettiin yhdessä tamperelaisen Mediamuseo Rupriikin kanssa, näyttelytekstit laati Ville Hänninen. Tampereen museot julkaisivat myös näyttelyyn liittyvän, Ville Hännisen kanssa tehdyn kirjan Poika Vesanto – Käyttökuvan mestari. Näyttely sai hyvän vastaanoton, ja kiersi eri puolilla Suomea. Ami Hauhio-näyttelyhanke on jatkoa sille.

Koltan perintö -sarjakuva, jakso 4. Valojuova-lehti nro 3/1945.

Aimo ”Ami” Hauhio, 1912-1955

Tämä blogi esittelee näytteitä ja tiedonjyväsiä kuvittaja ja sarjakuvantekijä Ami Hauhion urasta. Kuvien copyright © Aimo Hauhion perikunta. Ylläpitäjä Timo Kokkila.

Jos sinulla on tietoa Ami Hauhion elämästä, omistat alkuperäistöitä tai vaikka kirjoja ja lehtiä, joissa on Hauhion sarjakuvia tai kuvituksia, ota yhteyttä: tkokkila(at)yahoo.com

This blog is about Finnish comics artist and illustrator Aimo ”Ami” Hauhio (1912-1955). Hauhio was born in Vyborg, which was still part of Finland before the Second World War. He studied in art school in Vyborg, worked in printing press in 1930’s and illustrated newspaper Karjala and magazine Seura in 1937-1939. Just before the war started between Soviet Union and Finland in 1939, Hauhio moved to Helsinki with his wife and son.

During wartime Hauhio worked in Finnish Maritime Administration drawing maps, but also making illustrations, book-covers and comics in the evenings. His long adventure comics were published in several newspapers and magazines. Some of the best known are Maan mies Marsissa (Earthman in Mars), Tullivartija Topi Valpas (Customs Guard Topi Valpas) and Koltan perintö (Skolt’s Legacy).

After the war Hauhio worked as layout designer and illustrator for several magazines and advertising agencies, but kept producing comics and book-covers as a freelancer. He usually signed his art with stylized name Ami.

Hauhio died in 1955, when he was only 43 years old. He left behind hundreds of pages of comics, covers and illustrations. His style was influenced by American comics like King of the Royal Mounted and Flash Gordon, mixed with local tradition. Hardly any of his original art has survived, commercial art was not very appreciated in 1940’s and 1950’s.

I am making an exhibition of Hauhio’s career and collecting his work. This blog follows the process and shows samples of Hauhio’s art. If You are interested to hear more, or happen to know something about Aimo Hauhio’s life, feel free to contact me: tkokkila(at)yahoo.com