Reino Helismaa ja Ami Hauhio

Reino Helismaa  (1913-1965) oli viihteen monitoimies, tuottelias ammattilainen, joka ei aikanaan saanut arvostusta kriitikoilta, mutta ostavan yleisön silmissä sitäkin enemmän. Helismaa oli syntynyt Helsingissä, mutta muutti 1930-luvulla Viipuriin, ensin armeijapalvelukseen, myöhemmin sanomalehti Karjalan kirjapainoon konelatojaksi. Ami Hauhio taas oli ollut samaisessa kirjapainossa harjoittelijana, ja kuvitti Karjala-lehteä vuosina 1937-1938. Voisi olettaa, että he tunsivat toisensa, sillä jo sotien aikana erilaisia yhteistyöhankkeita pulpahti esiin, kuten esimerkiksi alempana esitelty Maan mies Marsissa-sarjakuva.

Tampereen kirjastosta löytyy myös esimerkiksi Helismaan nuottivihko Meksikon pikajuna, vuodelta 1949. Hauhion kansipiirros on melkoisen rentoa jälkeä. Harmi kyllä, kirjastokappaleissa on ongelmansa, jos etsii pelkkiä kansikuvia…

Reino Helismaa: Meksikon pikajuna. Nuotteja ja sanoituksia, 28 s. Kanerva, 1949.

Edit: Kansikuva löytyi kokonaisena. Kiitos Juri Nummelin!

Poikien sininen sarja

Hauhio oli hyvin tuottelias kirjankansien tekijä. Ne ovat ehkä myös jääneet tunnetuimmiksi hänen töistään, sillä Hauhio kuvitti paljon poikakirjojen ja jännitysromaanien kansia, ja kummatkin ovat nykyään varsin keräiltyjä. Tietääkseni Hauhio ei ollut missään vaiheessa säännöllisessä työsuhteessa kirjankustantajiin, vaan teki kansia freelancerina. Suurin osa niistä onkin tehty pienille kustantajille, joita ei ole enää olemassa. Alkuperäismaalaukset ovat sitä myöten myös kadonneet, jos niitä on koskaan säilytettykään.

Helsingissä toimineen Kansankirja -kustantamon Poikien sinisen sarjan kirjoja ilmestyi 21 kpl vuosina 1945-1948. Vain yhdessä niistä on jonkun muun tekemä kansi. Kaikkien sarjan kirjojen kansikuvat löytyvät antikvariaatti Makedonian nettisivuilta Moogin sarjakuva-arkistosta.

T. Rautapalo-Rapp: Aarteenetsijät. Poikien sininen sarja nro 3, Kansankirja 1945.

Heikki Seppälä: Saappaattomat sankarit. Poikien sininen sarja nro 19, Kansankirja 1947.

Käytettyjen kirjojen mukana seuraa joskus tietoa edellisestäkin omistajasta. Aarteenetsijät-kirjan olen joskus ostanut divarista, ja sen on aikaisemmin omistanut Jyrki Otila. Ellei saman nimisiä ole Tampereella useampia, niin kyseessä on ollut TV-visailujuontaja ja europarlamentaarikko, jonka nimi on kirjoitettu ensimmäiselle sivulle koulupojan käsialalla. Otila oli syntynyt 1941, ja tämä kirjan 2. painos on ilmestynyt 1946. Saattaa tietysti olla, että se on päätynyt omistajalleen vasta myöhemmin.

Saappaattomat sankarit taas päätyi minulle tamperelaisen Lastenkirjainstituutin poistohyllystä hyvin kohtuulliseen yhden euron hintaan. Alkuperäinen omistaja, Matti, on kansilehden tekstin mukaan saanut sen kummitädiltään Jouluna 1953, eli viitisen vuotta julkaisun jälkeen.

Koltan perintö -albumi

Seinäjoen sarjakuvaseura ry julkaisi 1980-luvulla Kannus sarjakuvalehteä. Lehdessä ilmestyi kotimaisia, harrastelijoiden tekemiä sarjakuvia.

Pellervo-lehti tarjosi heti 1980-luvun alussa seuralle yllättäen julkaistavaksi Ami Hauhion Koltan perintö -sarjakuvan jatko-osaa vuosilta 1947-1950. Sarjakuvan originaalisivut olivat löytyneet lehden arkistosta, ja hankkeeseen haettiin apurahaa Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta 1982. Hakemukseen pyydettiin puoltava lausunto peräti Kari Suomalaiselta. Koltan perintö ilmestyi lopulta 1984. Painos oli 1000 kappaletta, numeroituna. Oma kappaleeni on numero 855.

Albumissa on 64 sivua, sarjakuvan lisäksi mukana on Hauhion haastattelu Piirtopalat-lehdestä vuodelta 1945 ja Harri Römpötin artikkeli Hauhion sarjakuvista.

Alkuperäissivut olivat hyvin pieniä, suurin piirtein saman kokoisia kuin julkaistuna. Niihin oli tehty harmaasävyjä vesivärillä, ja tämä tuotti ongelmia kirjapainolle. Alunperin Pellervo-lehdessä puhekuplatekstit oli ladottu kirjapainossa. Tekstit olivat kuitenkin kadonneet, joten koko sarjakuva myös tekstattiin uudelleen käsin. Homma päätyi minulle, eli tekstasin kaiken erillisille paperiarkeille sivuista otettujen valokopioiden päällä julkaisukoossa. Tulos ei ole jälkikäteen ajatellen täysin onnistunut.

Koltan perintö -albumi oli pikku puutteineenkin kuitenkin mainio avaus suomalaisen sarjakuvahistorian kartoittamisessa.

Ami Hauhio: Koltan perintö, Seinäjoen sarjakuvaseura ry, 1984.

Ami Hauhio’s scifi-story Koltan perintö (The Skolt’s Legacy) was originally published in magazine Valojuova in 1944-46. The sequel for the story appeared in magazine Pellervo in 1947-50. The original pages of this story were found in Pellervo’s archive in early 1980’s. Seinäjoki Comics Society had just started publishing an amateur comics magazine Kannus, and Pellervo’s editor-in-chief contacted them about his find. The society was very eager to publish this (even then forgotten) story as a book.

Koltan perintö was published in 1984, with a new lettering by myself. The speech balloons were originally typed in the printing press, and those texts were lost, so the new lettering was necessary. The lettering and printing were not perfect, but this is still a rather successful early attempt to collect the history of Finnish comics.

 

Maan mies Marsissa

Yksi suomalaisen sarjakuvahistorian merkkiteoksia on Reino Helismaan ja Olavi Kanervan kirjoittama ja Ami Hauhion piirtämä Maan mies Marsissa. Sarjakuva ilmestyi alunperin Isku-lehdessä vuosina 1940-41, ja ruutujaoltaan omituisesti silvottuna ja lyhennettynä albumiversiona 1947. Albumi on ollut varsin harvinainen, vaikka divareissa ja nettihuutokaupoissa niitä liikkuu nykyäänkin hyvin vaihtelevilla hinnoilla. Sarjakuva on saanut selviä vaikutteita Alex Raymondin Flash Gordonista, minkä takia Hauhio itsekin on sarjaa hiukan vähätellyt. Turhaan, sillä tässä sarjassa varsinkin Hauhion piirrostyö on parhaimmillaan.

Vuonna 2011 Zum Teufel-kustantamo julkaisi sarjan restauroituna uusintapainoksena. Kirjassa on lisäksi värillinen Olavi Kanervan kirjoittama ja Hauhion piirtämä seikkailu Lentävä lautanen, Seikkailujen maailma-lehdestä vuodelta 1952, sekä artikkelit tekijöistä ja sarjojen taustoista.

Maan mies Marsissa-kirjaa on yhä saatavana, esimerkiksi Turun sarjakuvakaupasta: http://www.sarjakuvakauppa.fi/maan-mies-marsissa.html

Reino Helismaa, Olavi Kanerva ja Ami Hauhio: Maan mies Marsissa, Zum Teufel 2011.

One of the most legendary Finnish comics albums is Maan mies Marsissa (Earthman in Mars). The story was originally published in pulp-magazine Isku in 1940-41, and as a strangely edited album in 1947. The album was horizontal, while the pages were originally vertical. The problem was solved by clumsily re-arranging the panels, and even leaving some of them off.

The story was written by Reino Helismaa and Olavi Kanerva, and drawn by Hauhio. Specially the writer Reino Helismaa (1913-1965) is very famous in Finland. Extremely productive Helismaa wrote about 5000 lyrics for songs, 32 filmscripts, radioplays and so on. The story and art in Maan mies Marsissa is heavily influenced by Flash Gordon, but specially the artwork is still great.

The 1947 album was a rarity until a pile of them were found in 1970’s, when the printer’s building was being demolished. It is still pretty rare, but not impossible to find.

In 2011 publisher Zum Teufel restored the story and published it as a book in its original form. The book also includes a full colour story Lentävä lautanen (The Flying Saucer), written by Kanerva and art by Hauhio, originally published in pulp-magazine Seikkailujen maailma in 1952. Two good articles about Hauhio and his art are also included.

 

Sarjainfo 2/2012: Ami Hauhio 100 vuotta

Suomen sarjakuvaseura ry:n Sarjainfo-lehdessä nro 155 (2/2012) oli kirjoittamani juttu, kun Hauhion syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Jutun voi lukea myös netitse Sarjainfon arkistosta. Selaa linkin otsikoita alaspäin Ami Hauhio 100 vuotta -otsikkoon, jonka kohdalta voit klikata ”Lataa”, jolloin saat artikkelin koneellesi PDF-muodossa, tai ”Katsele”, jolloin voit lukea artikkelin erillisessä ikkunassa.

http://www.sarjakuvaseura.fi/fi/sarjainfo/arkisto/cat_view/21-sarjainfo/261-sarjainfo-151-160/297-sarjainfo-155